Kesäloma!

Heippa!

Olen päässyt vihdoin kesäloman viettoon! Tai siis melkein kesäloman viettoon: minulla on ensi viikolla vielä viimeinen tentti, mutta muuten ensimmäinen vuosi yliopisto-opintoja on nyt suoritettu (oppitunteja ja luentoja ei enää ole). Tuntuu ihan käsittämättömältä, kuinka nopeasti yksi vuosi voikaan mennä! Minun ensimmäiseen yliopistovuoteeni on kuulunut paljon: uusia kavereita, muutto, uusi koulu, ekat tentit ja opintopisteet, mutta myös stressiä ja vähän ahdistusta työmäärästä. Kaiken kaikkiaan yliopistosta on jäänyt todella hyvä fiilis, ja en toisaalta malta odottaa, että ensi syksynä pääsen jatkamaan näitä opintoja, vaikkakin kesäloma tuleekin tarpeeseen.



Kesälomalle minulla ei ole vielä ihan hirveästi suunnitelmia, mutta ajattelin nyt jakaa teille kesän "summer bucket listani". 

1. Talviturkin heitto
Minulla ei ole ollut yhtään kesää, jolloin en olisi heittänyt talviturkkia. Nyt kun vain säät vielä vähän lämpenisi, niin ajatus järveen menemisestä alkaisi houkuttaa vähän enemmän...

2. Pyöräily
Toin Joensuusta pyöräni kotiin kesäloman ajaksi, jotta voisin pyöräillä enemmän. Pikkusiskoni saa ajokortin, joten annan samalla hänelle mahdollisuuden opetella autolla ajamista, kun itse painotan kulkemiseni kävelyyn ja pyöräilyyn.
Lisäksi suunnittelimme poikaystäväni kanssa, että voisimme pyöräillä meidän mökille kesällä. Sinne on matkaa noin 30 kilometriä, mutta kun siihen valmistautuu ja varaa kunnolla aikaa, niin eiköhän sekin matka tunnu jo vähän kevyemmältä.



3. Rullaluistelu
Jatketaan tällä liikuntalinjalla, kun siihen ollaan nyt päästy, heh. Ostin nyt keväällä rullaluistimet, ja olenkin nyt jo yhden kerran käynyt niillä luistelemassa. Kesän aikana olisi tarkoitus enemmänkin rullaluistella, esimerkiksi matkaa tai samalla, kun etsii pokemoneja.


4. Muu liikkuminen ja luonnossa olo
Olen jo pitkään halunnut toteuttaa pienen vaellusretken luontoon. Ensimmäinen kerta tarkoittaisi minulla sitä, että lähtisimme aamulla esimerkiksi Kolille luontoon vaeltelemaan ja palaisimme illalla kotiin. Kun pari tällaista reissua on onnistunut, voisin jopa kuvitella yöpyväni luonnossa, mutta tämä yöpyminen tuskin tulee tapahtumaan vielä tänä kesänä.
Muutenkin haluan kesän aikana pitää kiinni säännöllisesti liikunnasta ja kehonhuollosta. 

5. Lomailu
Minä olen luonteeltani aikamoinen Duracelpupu. En malta oikein lomailla ja helposti täytän päiväni kaikenlaisella tekemisellä. Tänä kesänä haluan lomailla ja pitää vapaapäiviä. Toisin sanoen haluan oppia sanomaan ei. 

6. Lukeminen
Olen löytänyt pari aivan ihanaa uutta kirjaa, jotka haluaisin lukea kesän aikana. Tällaisia kirjoja ovat esimerkiksi Camilla Läckbergin Kultahäkki ja Minna Huotilaisen Näin aivot oppivat.
Lisäksi olen ajatellut suorittaa kesän aikana viiden opintopisteen kirjatentin sekä lukea syksyn lajitenttiin. 


7. Matkustelu
Haluan käydä jossakin reissussa, mikä on ollut tapana minulla ja perheelläni. Minulla onkin tiedossa yksi aivan ihana reissu loppukesästä, josta kerron varmasti myös enemmän myöhemmin täällä blogin puolella!

8. Rahan käytön hallitseminen
Kesällä ja yleensäkin lomilla helposti käy niin, että palkka tulee tilille ja yht'äkkiä siitä onkin vain murto-osa jäljellä. Oletteko te huomanneet tällaista ilmiötä? 
Tänä kesänä kuitenkin pyrin olemaan säästeliäs ja ajattelemaan enemmän omia kulutusvalintojani: Onko tämä tuote varmasti tarpeellinen?



Kuten jo postauksen alussa sanoin, minulla ei vielä hirveästi ole suunnitelmia kesän ajaksi. Kesän aikana tulee varmasti tapahtumaan kuitenkin kaikkea kivaa, joista tulen kertomaan myös lisää täällä blogin puolella.

- Roosa

No comments:

Post a Comment