MIKSI HALUAN OPETTAJAKSI?

Moikka ja ihanaa heinäkuuta!

Pienen kesälomatauon jälkeen ajattelin kirjoittaa teille siitä, miksi haluan olla isona opettaja.

1. Lasten kanssa oleminen

Olen aina tykännyt viettää lasten kanssa aikaa ja kehitellä lapsille erilaisia aktiviteettejä, leikkejä ja pelejä. Olen myös aika lapsenmielinen, jolloin osaan heittäytyä lapsen asemaan ja leikkiä heidän kanssaan. Äitini miesystävän alakouluikäiset lapset saavatkin siis kokea monenlaisia ja erilaisia tekemisiä Kuhmossa käydessään. Olen myös ohjannut monenlaisia kerhoja, joissa parasta on ollut nähdä lasten ilo ja riemu.

2. Koululeikit lapsuuden lempileikkejä

Olen ihan pienestä astien tykännyt leikkiä opettajaa. Monet kesät leikittiin serkkujen kanssa koulua leikkimökissä. Lisäksi pienenä leikin leikkiä, jossa minulla oli mielikuvitusoppilaita, joille kehittelin muistiinpanoja. Siinä tulikin hyvin kerrattua kuluneen vuoden kouluasiat, joten ehkä nämä leikit ovat yksi syy hyvään koulumenestykseen.

3. Työllä on merkitys

Koen, että opettajan työllä on merkitystä. Voin työni avulla olla luomassa ja kehittämässä tuleville nuorille ja aikuisille turvallisempaa tulevaisuutta.

Opettaja on myös lapsien yksi suurimmista esikuvista. Koen, että lapsuuden esikuvilla on myös merkitystä etenkin varhaisnuoruudessa.

4. Opinnot mielenkiintoisia

Kun aloin miettiä opettajanopintoja, otin tottakai opinnoista selvää niin itse kuin myös kysymällä opoltani. Mielestäni opinnoissa tasapainoitteli sopivasti leikinmielisyys sekä teoriapainotteiset opinnot. Olen myös aina ollut huono sanomaan yhtä lempiainetta, sillä tykkään monista eri oppiaineista. Tämän takia opinnot sopivat minulle hyvin, sillä opinnot ovat erittäin monipuolisia, joita voi vielä painottaa sivuaineiden avulla.

5. Monipuolisuus työssä

Opintojen lisäksi myös työ on monipuolista. Uskoisin, että opettajan työssä ei tarvitse nähdä yhtäkään samanlaista päivää. 

Omaan työhön ja siihen, kuinka sen toteuttaa voi myös itse vaikuttaa aika paljon. Voit itse päättää, kuinka käsittelet minkäkin asian, miten organisoit oppitunnit ja niin edelleen. Vaikka en ole maailman luovin ihminen, on minulle tärkeää se, että voin saada omassa työssä oman käden jälkeni näkyviin.

6. Inkluusio ja integraatio

Joillekin nämä sanat voivat olla aivan vieraita, mutta siis pääpiirteittäin (minulle) nämä sanat tarkoittavat sitä, että erityislapsia ei tarvitse erotella enää erillisiin luokkiin, vaan he voivat opiskella "normaalien" oppilaiden kanssa. Tämä onkin syy sille, miksi haluan opiskella juuri erityisluokanopettajaksi. Haluan työskennellä mieluiten luokanopettajana, mutta haluan, että minulla on valmiudet vastata mahdollisesti inkluusion tuomiin erityisoppilaiden tarpeisiin omassa luokassani. Inkluusion aihe kiinnostaa minua erityisen paljon ja olenkin miettinyt tekeväni siitä ehkä kandia tai gradua tulevaisuudessa.

7. Lomat ja palkka

Kun opettajan työstä on kyse, ei voi olla mainitsematta lomia ja palkkaa. Lomat ovat pitkät ja tulevaisuudessa aina yhtä aikaa mahdollisten lasteni kanssa. 

Lisäksi viikonloput ovat pääsääntöisesti vapaita. Totta kai opettajan työssä pitää paljon tehdä töitä myös koulupäivän ohella: tuntien suunnittelu, valmistelu, kokeiden tarkastus... Silti kuitenkin viikonloppuisin ei tarvitse (muutamia koulutuspäiviä lukuun ottamatta) mennä töihin, vaan tarvittavat työt voi itse aikatauluttaa sopivaksi katsomallaan tavalla.

- Roosa -

Mikä on suurin pelkoni?

Tähän olen kylläkin vastauksen jo paljastanut omassa esittelyssäni, johon linkki löytyy blogin yläosasta.

En ole siis ikinä pelännyt hämähäkkejä tai muita vastaavia. Olen jopa silittänyt kuollutta kyykäärmettä lapsena, koska minusta se oli jotenkin mielenkiintoista. Pelkoni ei siis liity mihinkään konkreettiseen. Suurin pelkoni liittyy tunteeseen, yksinäisyyteen. Suurin pelkoni on yksinäisyys ja se, että menetän kaikki läheiseni.

En tiedä, minkä takia tästä on tullut suurin pelkoni. En ole elämässäni kokenut mitään pitkäaikaista yksinäisyyttä. Tottakai välillä, varmaankin jokainen, kokee yksinäisyyttä kun kavereilla on omia menoja ja muu perhe on esimerkiksi matkoilla.

Pelkooni vaikuttaa varmasti se, että olen aina täyttänyt vapaa-aikani kaikella tekemisellä. Kuten kerroinkin jo aiemmin, kulutin lukion 3.vuoden ohjaten neljää kerhoa, käymällä joogatunnilla sekä sählyssä. Toimin myös nuorisovaltuustotoiminnassa, maakunnallisessa nuvassa puheenjohtajana ja kunnallista nuvaa olin mukana suunnittelemassa. Kirjoittelin paikallislehteen, Kuhmolaiseen, juttuja ja pyrin näkemään poikaystävääni, sukulaisiani sekä ystäviäni. Minun ei siis ole tarvinnut pohtia, kuinka kuluttaisin vapaa-aikaani kaiken tämän jälkeen.

En voisi kuvitella, että vapaa-aikani olisi vain tyhjää. Olen tottunut aikatauluttamaan elämääni ja että elämäni on täynnä tekemistä. Tämä onkin varmasti osanaan syynä siihen, että pelkään yksinäisyyttä ja elämäni tyhjentymistä ja tylsistymistä.

Toisena syynä on varmasti se, että minulla ei ikinä ole ollut yhtä parasta kaveria. Olen aina ollut kaveriporukoissa ja en ole ikinä ollut kenenkään kanssa bestis tai vaihtanut bestis -korua kenenkään kanssa. Se, että minulla ei ole lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa ollut yhtä tiettyä kaveria, jolle uskaltaisin kertoa kaiken, vaikuttaa siihen, että pelkään etten tule saamaan ikinä kaveria, jolle voisin kertoa kaiken mitään pois jättämättä tai piilottelematta. Onneksi yhdeksännellä luokalla lähennyin pikkusiskoni kanssa ja nykyään Veera on minun paras ystäväni (Lukaksen ohella tietenkin).

Lukioaikana olen myös saanut uusia ystäviä, joiden kanssa jaan samanlaisia ajatuksia asioista, jonka myötä en ole edes kaivannut elämääni enää yhtä tiettyä bestistä. Tottakai minulla on myös ystäviä alakouluajoilta.  Yksi niistä muuttaa kanssani yhtä aikaa Joensuuhun ja en malta odottaa, että pystyn taas viettämään aikaa enemmän hänen kanssaan.

Muuttamisessa minua eniten pelottaa se, että jään yksin. Tottakai tiedän, että tulen kohtaamaan samankaltaisia ihmisiä yliopistolla ja saamaan sitä kautta uusia ystäviä. Ja tottakai lapsuudenystäväni ja sukulaiseni, jotka asuvat Joensuussa tai siinä lähellä ovat myös auttamassa minua ja tukenani.

Mutta tottakai sisimmässäni pelkään sitä, että en tule saamaan samanlaisia ystäviä kuin minulla täällä Kuhmossa. Mielestäni se pelko on myös ihan tervettä. Ei ole hyvä taikka tervettä lähteä soitellen sotaan, kohti tuntematonta liian suurin odotuksin. Pieni pelko antaa sopivaa varovaisuutta kavereiden etsimiseen.

Mutta onneksi Kuhmon ystäviin voi aina pitää yhteyttä ja Kuhmoon voi helposti palata esimerkiksi viikonloppuisin, varsinkin kun Joensuuhun ei todellakaan ole pitkä matka. Nykyajan skypet ja puhelut ovat niin laadukkaita, että jospa se auttaisi siihen, että en joutuisi kohtaamaan suurinta pelkoani.

Kirjoitin tästä aiheesta myös yhdessä esseessä lukiossa. Muistan kuinka kirjoitin, että yksinäinen voi olla, vaikka ihmisiä olisi ympärillä paljon. Ympärillä olevien ihmisten pitää olla huomioonottavia ja välittäviä. Yläkoulussa vietin välitunneilla aikaa kaveriporukassa, jossa kukaan ei sanonut minulle mitään. Koin olevani yksinäinen, vaikka en ollutkaan yksin välituntia. Tämä teki minut myös ylivarovaiseksi. Kun muut keskustelivat jostain aiheesta, johon minulla olisi ollut kommentti, mietin oman kommenttini muotoilua niin paljon, että puheenaihe kerkesi jo vaihtua. Pelkäsin epäonnistumista.

Epäonnistuminen on omalla tavallaan myös yksi suuri pelkoni. Olen aina vaatinut itseltäni täydellisyyttä. Joku varmaan ajattelee, että miksi tai että justjoo miten pinnallista, mutta minulle on ollut tärkeää elämässä menestyminen. Olen halunnut hyvät todistukset ja hyvän maineen, jos joskus vaikka palaisinkin yhteistyöhön heidän kanssaan. Tulevaisuus näyttääkin, että ovatko minun opettajani joskus kollegoitani. Epäonnistumisen pelosta olen kuitenkin pyrkinyt opettelmaan pois. Olenkin yrittänyt muuttaa ajatusmaailmaani siihen, että aina ei voi onnistua.  Sitä hoen kun frisbeegolffaan ja kiekko lähtee väärään suuntaan tai kun englannin kokeesta sain huonon arvosanan. Aina ei jaksa löytää kaikesta sitä positiivista. Ja minusta se on ihan ymmärrettävää. Ei aina pidäkään olla hälläväliä asenne, sillä muutenhan omien tavotteiden saavuttaminen ei voisi olla edes mahdollista. Sopiva täydellisyyden hakeminen on siis ihan hyvästä. 

Mitä sitten, kun joudun kohtaamaan pelkoni? Tottakai pelon kohtaaminen ahdistaa ja saa surulliseksi. Onneksi olen puhunut pelostani Lukakselle, perheelle ja ystäville, joten he ymmärtävät ja osaavat varmasti piristää minua, jos joskus olisin yksin asuessani yksinäinen.

He ovat myös opettaneet minulle, että ei täydellinen aina tarvitse olla. Äitikin on sanonut, että ei kaikessa voi olla hyvä. Tärkeää on, että vanhemmat sanovat näin, sillä silloin ainakin minä voin hyvällä omalla mielellä keskittyä niihin hyviin suorituksiini, enkä niin niiden epäkohtien löytämiseen, niiden murehtimiseen ja niistä poispääsemiseen. Minusta jokaisen tulisinosatakin nimetä asia, jossa on huono. Ja nimeämistä tärkempää on vielä hyväksyä se.

Mitkä ovat teidän pelkonne?